Käytännöllistä toimitilaa Jyväskylässä – Poratie 5 valmis
Meidän oma hankekehityshanke Poratie 5:ssä Jyväskylän Seppälänkankaalla on edennyt suunnitellusti. Marraskuun lopussa 2025 lähes 1000 m²:n vuokrattavat toimitilat luovutettiin ISS Palvelut Oy:lle. Heille valmistui kompakti ja toimiva kokonaisuus: kahteen kerrokseen sijoittuvat toimisto- ja sosiaalitilat sekä tilavat huolto- ja varastointitilat. Halleissa on nosto-ovet läpi hallin molemmilla sivuilla, mikä tekee tiloista erittäin toimivat päivittäisessä käytössä.
Tehokasta kehitystä kahdella vierekkäisellä tontilla
Poratie 5:n toimitilahanke toteutettiin täysin omana hankekehityksenämme. Maanrakennustyöt alkoivat vuonna 2024 ja rakentaminen eteni suunnitelmien mukaan.
Naapuritontille valmistui aiemmin syksyllä KVR-urakointina Salhydron toimitila, jonka toteutuksesta vastasi myös BRAND toimitilat. Kahden vierekkäisen tontin rakentaminen kertoo tehokkaasta tekemisestä ja vahvasta roolista alueen toimitilakehityksessä.
– ”Haluamme aina tarjota asiakkaillemme ratkaisuja, jotka tukevat liiketoimintaa – tehokkaasti ja vastuullisesti. Omassa hankekehityksessä suunnittelemme myös tilat täsmälleen käyttäjien tarpeisiin”, kertoo myyntijohtajamme Juuso Piironen .
Yksi tila enää vapaana – muokattavissa tarpeidesi mukaan
Samassa kiinteistössä on vielä vapaana vuokrattavaksi noin 500–700 m² toimitilaa. Tilojen toteutukseen on mahdollista vaikuttaa, joten nyt on oikea hetki toimia. Jos etsit Jyväskylästä nykyaikaisia, käyttäjälähtöisesti suunniteltuja toimitiloja – TUTUSTU KOHTEESEEN TÄSTÄ!






