Asiakastarina – KoneVasaran kanssa KVR-urakointia yhteistyöllä
Unelmasijainti löytyi ja ensivaikutelma vakuutti
KoneVasaran yrittäjä Pekka Vasara kertoo, että yrityksellä oli selkeä visio saada tontti kylän parhaalta paikalta, Nelostien vierestä, joen rannalta ja kelkkareitin läheisyydestä. ”Toiveemme toteutui, ja saimme kunnasta tontin, joka on täydellinen näkyvyyden ja saavutettavuuden kannalta. Kukaan ei varmasti aja ohi näkemättä meitä ja tehdään varsinkin Nelostien puolelle näyttävä julkisivu”, Pekka iloitsee.
Yhteistyökumppanin valinta oli ratkaiseva askel hankkeessa. ”Kun otin yhteyttä BRAND toimitiloihin heidän verkkosivujensa kautta elokuussa 2023, heiltä otettiin minuun nopeasti yhteyttä. Heti ensimmäisestä puhelusta lähtien minulle tuli fiilis, että tämä se on!” hän muistelee. Myyjän asiantuntemus ja ystävällinen asenne vakuuttivat Pekan. Lisäksi KVR-urakkamalli eli avaimet käteen -paketin tarjoama helppous oli myös merkittävä tekijä valinnassa, sillä tämä on hänen ensimmäinen suurempi rakennushanke. Varsinainen suunnittelu aloitettiin marraskuun aikana ja loppupeleissä kaikki kävi sitten aika nopeasti.
”BRANDin porukka panosti meihin ja tulivat käymään porukalla. Kävimme yhdessä läpi meidän tarpeemme ja toiveet. He osasivat esittää asiansa ja kuuntelivat meitä tarkasti. Heillä oli myös hyvät havainnevideot uudesta toimitilasta ja asiakaspalautteet olivat myös positiivisia. ”
Toimitilasuunnittelun ja brändäyksen taikaa
Yhteistyö BRAND toimitilojen kanssa sujui erittäin hyvin. ”BRANDin koko väki on ollut korvaamattomia suunnitteluvaiheessa ja yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Olemme saaneet arvokkaita neuvoja ja ideoita, joita emme itse olisi tulleet ajatelleeksi ”, Pekka kertoo tyytyväisenä. ”On hienoa nähdä, kuinka tilat todella on rakennettu meille ja meidän brändillemme. Tämä on tosi hienoa, että korostetaan just meidän värejämme ulkoasussa ja sisustuksessa. Tullee hieno!” hän lisää. ”Yhteydenpito on ollut aktiivista ja minut on pidetty hyvin ajan tasalla asioista koko rakentamisen aikana aktiivisesti hankkeen eri vaiheissa.”
Uudet liiketilat edistävät liiketoimintaa ja brändiä
KoneVasaran odotukset uuden toimitilan suhteen ovat olleet korkealla, ja hanke näyttää hänen mukaan etenevän jopa odotettua nopeammin. ”Olemme odottaneet, että kaikki sujuisi aikataulussa ja ilman suurempia vastoinkäymisiä, ja tähän mennessä nämä odotukset ovat täyttyneet täydellisesti,” Pekka toteaa.
Lopuksi yrittäjä antaa lämpimän suosituksen BRAND toimitiloille. ”Voin suositella heitä ehdottomasti kaikille, jotka harkitsevat toimitilan rakentamista!”
Syksyllä 2024 valmistuneet tilat tarjoavat nyt yritykselle mahdollisuuden jatkaa toimintaansa entistä tehokkaammin, nykyaikaisemmin sekä liiketoiminnan eri osa-alueiden kehittämisen. KoneVasaralla on tällä hetkellä 10 työntekijää ja todennäköisesti he tulevat rekrytoimaan lisää osaajia sekä huoltoon että myyntiin tulevaisuudessa.
KoneVasara on täyden palvelun koneliike Sodankylässä. KoneVasara tarjoaa ajoneuvoja metsäteille, kelkkareiteille ja puutarhaan. He myyvät varaosia ja tarjoavat pohjoisen Suomen parasta huoltopalvelua. Tuotemerkkivalikoimassa mm. Ski-Doo, Lynx, Can-Am, Stihl, Husqvarna.