Rakennamme toimitiloja ympäri Suomen – rakentaminen jatkuu vauhdikkaasti
Kotimaisena toimitilarakentajana jatkamme BRAND toimitilat Oy:ssä vahvaa kasvuamme ja rakennamme asiakkaillemme uusia, liiketoiminnan tarpeisiin räätälöityjä ja brändättyjä toimitiloja eri puolilla Suomea. Alkuvuosi 2025 on ollut meille vauhdikas ja kiireinen – olemme jo luovuttaneet kaksi hanketta: Pirkkalassa Ammega Oy:n tuotantotilat sekä Kotkan kolmen yrityksen toimitilakokonaisuuden. Rakentaminen jatkuu keskeytyksettä, ja parhaillaan meillä on työmaat käynnissä Pirkkalassa, Nurmijärvellä ja Jyväskylässä. Näiden kohteiden loppukäyttäjät julkistetaan myöhemmin. Lisäksi meillä on useita hankekehityskohteita aktiivisessa suunnittelussa.
Valmistuneet kohteemme tukevat yritystoimintaa eri aloilla
Olemme hiljattain saaneet valmiiksi kaksi merkittävää toimitilakokonaisuutta. Pirkkalaan valmistui toimitilat Ammega Oy:lle, joka on tunnettu teollisuuden voimansiirtoratkaisujen asiantuntijana. Samalla saimme päätökseen Pirkkalan Linnakallion ytimeen, Läntisen Kehätien varteen valmistuneen liikekiinteistökokonaisuuden, jonka kokonaispinta-ala on 8000 m². Alueella toimii nyt yli 30 yritystä ja yli 100 henkilöä.
Kotkassa valmistui 2100 m²:n kokoinen toimitilakokonaisuus, jossa toimii InCar vauriokorjaamo, Mekonomen Autohuolto sekä Kymenlaakson Hyvinvointialueen ensihoitoyksikkö. Uudet tilat tarjoavat erinomaiset puitteet niin ajoneuvohuollolle kuin ensihoidolle ja ambulanssitoiminnalle.
Kasvumme näkyy uusina työmaina ja rekrytointeina
Rakennustyöt etenevät vauhdilla eri puolilla Suomea. Pirkkalassa, ABC-liikenneasemaa vastapäätä, 2500 m²:n kolme yrityksen toimitilakokonaisuus on edennyt sisätäyttövaiheeseen ja sijaitsee näyttävällä paikalla Läntisen Kehätien varrella. Nurmijärvellä, valtatie 3:n varrella, maanrakennustyöt käynnistyvät maaliskuun lopussa. Jyväskylässä alkaa keväällä 4000 m²:n laajuinen toimitilakokonaisuus, joka toteutetaan kahdessa vaiheessa vuoden 2025 aikana.
Kasvun myötä vahvistamme myös omaa organisaatiotamme. Haemme parhaillaan uutta päällikköä Etelä-Suomeen myynnin ja hankekehityksen tueksi.
Myyntijohtajamme Juuso Piironen summaa vuoden näkymät:
”Pöydällä on paljon neuvotteluita käynnissä ja vuosi näyttää erittäin lupaavalta. Uusia asiakkaiden yhteydenottoja toimitilatarpeisiin liittyen tulee säännöllisesti, ja pystymme vastaamaan niihin nopeasti ja joustavasti.”
Täältä löydät Vapaat toimitilamme!