BRAND toimitilat | 050 383 8553 | myynti@brandtoimitilat.fi
Toimitilan vuokraus yritykselle onnistuu näppärästi meiltä! BRAND toimitilat tarjoaa toimitilojen vuokrausta esimerkiksi Tampereen, Hyvinkään, Turun, Jyväskylän, Helsingin ja koko muun Suomen alueella. Muunnamme ja varustamme vuokrattavat toimitilat aina tarvittaessa uuden vuokralaisen tarpeiden mukaisesti.
Kiinnostaako toimitilan vuokraus – ota yhteyttä
On asioita, jotka kannattaa huomioida, kun uusia toimitiloja alkaa kartoittaa. Ja millä varmistatte, että vuokrattavat liiketilat vastaavat aidosti yrityksenne tarpeita.
Ensimmäisenä uuden toimitilan vuokraamisessa kannattaa ottaa huomioon, missä liiketoimintaa halutaan pyörittää. Hyvään sijaintiin kannattaa panostaa, sillä se maksaa nopeasti itsensä takaisin. Sijainnilla voidaan mm. vähentää työntekijöiden työmatkakustannuksia sekä lisätä mahdollisuuksia tavata asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.
Hyvä sijainti auttaa usein myös säästämään välittömästi logistiikkakustannuksissa. Kun hyvän sijainnin lisäksi vuokratilan tontti on suunniteltu siten, että siellä pääsee isollakin kalustolla helposti liikkumaan, näkyvät hyödyt myös logistiikkakustannuksissa.
Kun olette määrittäneet haluamanne sijainnin, kannattaa seuraavaksi selvittää, millaisia toimitilavaihtoehtoja alueella on tarjolla. Yleisten foorumien lisäksi kannattaa myös tutustua alueella toimiviin rakentajiin, jotka toteuttavat vuokrattavia tiloja ja kysyä heiltä mahdollisista tiloista. Me BRAND toimitiloilla toteutamme yritysten itsensä näköisiä toimitiloja niin vuokra- kuin ostokohteisiin.
Kun olette selvittäneet haluamanne alueen uusille toimitiloille ja alueella toimivat rakennuttajat, kannattaa seuraavaksi selvittää rakennuttajien aiempia kokemuksia – eli millaisia projekteja he ovat toimittaneet ja millaisille yrityksille. Rakennuttajan asiakastarinoihin tutustuminen auttaa löytämään helpommin juuri teidän tarpeisiin sopivan rakennuttajan.
Tutustu meidän referenssikohteisiin
Yleisesti ottaen liiketiloja, joissa on esimerkiksi sekä toimisto, varasto että tuotanto, on harvemmin valmiina ja vuokrattavat liiketilat pitää silloin tehdä räätälöitynä. Liiketila vuokra määräytyy toteutetun tilatyypin ja varustetason mukaan. Tämän vuoksi kannattaa miettiä, mitkä asiat uudessa tilassa ovat yrityksen toiminnan kannalta tarpeellisia. Ja mihin käyttötarkoitukseen tilaa ollaan vuokraamassa.
On hyvä muistaa, että liiketila vuokrattunakin on tyylikäs ja loppuasiakkaan yritysilmeen mukaan räätälöity. Työpaikalla vietetään noin 50 % valveillaoloajasta, joten tilan tulee olla laadullisesti ja visuaalisesti miellyttävä työympäristö.
Kun toimitilan vuokraus on yrityksessä ajankohtaista, kannattaa ottaa yhteyttä BRAND toimitiloihin. Me kartoitamme ja löydämme sopivat tilat juuri teidän yrityksenne tarpeisiin. Meillä on jatkuvasti käynnissä toimitilojen rakennushankkeita ympäri Suomea. Rakenteilla voi olla jo teidän toimintaanne sopiva tila. Tarpeen mukaan muunnamme ja varustamme tilan aina ennen muuttoa, jotta toiminta voi alkaa heti mahdollisimman täysipainoisesti.
BRAND toimitilat | Y-tunnus: FI-2688729-5 | 050 383 8553 | myynti@brandtoimitilat.fi